Teinilarppaajan mietelmiä

• Mietelmä: Teinilarppaaja puhuu
  
• Brieffi: Lohilaakso
• Brieffi: 4SV
• Brieffi: Suursuo 2
• Brieffi: Rhudar L.
• Brieffi: Sumua Horisontissa
• Kiteen Ropeltajien kotisivut
• Kuvagalleria
  
  • Ropecon99-kuvia

Kynäilijät:

Olen teinilarppaaja, ja pelaan tietenkin usein fantasiaa. Useimmat pelini, joissa olen käynyt ovat tähän asti olleet fantasiaa, jopa ne kaukana Selkälän Kurikkalahdessa Kansallispuiston leirintäalueella järjestetyt isot pelit, jonne on matkustettu pitkään ja hartaasti ja joista on ollut lupa odottaa jotain hienoa. Eihän siinä mitään, fantasia on aihepiireiltään tuttua ja turvallista, ja fantasiaa myös pystyy käsittelemään usealla eri otteella, dragonlance ei ole välttämättömyys.

Suhtautumiseni larppaukseen on kuitenkin vähitellen muuttunut, en tiedä onko muutos ollut parempaan päin, mutta jotain on kuitenkin tapahtunut. Fantasia alkoi herättää puuduttavia tuntemuksia. "Fantasiapelit ovat toistensa kopioita". Olenko siis jo kokenut kaiken miljoonaan kertaan mitä fantasialla on annettavaa? En kait sentään, aina löytyy ihmisiä jotka kehittelevät uusia innovaatioita.

Kitinää mielessä herätti realismi ja sen puute. Bofferointi on tyhmää, "kaksi pistettä torsossa ei oo realistista, oikeesti sitä kuolee yhdestä", "mullon tupladamage-miekka". Bofferoinnin perisynti larpeissa on, että se harvoin muistuttaa oikeaa teräaseilla leikkimistä, tai ainakin siihen suhtautuminen ei ollut aitoa. Oikeastihan miekkailussa aina koskee, jopa henki lähtee vähintään toiselta osapuolelta, ja jo se seikka, että pelataan elämällä ja kuolemalla, saa sitä miettivät vakavoitumaan. Larpeissa näin ei ole, koska bofferilla on vaikea tappaa ketään (tosin ei sitä yritetäkään). Kuului jopa arvioita, että bofferointia on vaikea mennä muuttamaan millään sääntökehitelmillä, koska aina löytyy ihmisiä, jotka eivät osaa suhtautua miekkailuun realistisesti, vaan pääasia on oma menestys larppien taistelukohtauksissa.

Tämä on osa laajempaa kokonaisuutta, kuolemaan suhtaudutaan olankohautuksella, vaikka kyseessä olisi kuinka tärkeä/läheinen henkilö.

Sitten mietin, että näinhän se on. Fantasian perimmäiset alkulähteet, kuten vaikka Eddings tai Dragonlance, sisältävät eeppistä imperiumien kahistelua, joiden kuvauksisissa yksittäiset ihmisuhrit ovat sivuseikka. Ja että fantasiapelit ovat pohjimmiltaan quest-pelejä, eli olet se ja se sieltä ja sieltä ja tavoitteesi on löytää/pelastaa/tappaa se ja se tuon/niiden/noiden avustuksella.

Larppaajayhteisöni keskusteluissa osoitin syyttävällä sormella magiaa, ja väitin että yliluonnollisuudet eivät ainakaan auta asiaa, koska kukapa meistä osaa oikeasti sanoa, miten suhtautuisimme niihin oikeasti moisiin törmätessämme. (Tai no minä ainakin vakavoituisin ja ajatukset karkaisivat, enkä varmaan osaisi muuta kuin paeta ilmiön läheisyydestä, mutta se nyt ei paljon quest-fantasioissa ilahduta, muut pelaavat ja minä istun yksikseni). Siispä helpointa on suhtautua kuten ne olisivat arkipäiväisiä asioita, ja miettiä suojaako tämä rengaspanssari nyt siltä tulipallolta. Ja sekään ei välttämättä toimi, sillä kukapa meistä tietäisi tarkalleen miten henkiset voimat toimivat, jos niitä edes olisi olemassa.

Eli olen sitä mieltä, että fantasialarpeissa se, että realismi kärsii, johtuu vain siitä seikasta ettei liikuta tutulla maaperällä, eivätkä ihmiset tiedä miten asioihin tulisi suhtautua. Niin, eivät tiedä tai vaikka yrittäisivätkin miettiä niin eivät keksi. Ja menevät massan mukana suorittamaan tehtäviään.

No nämä nyt vain ovat mietelmiä. Mitä asialle tulisi tehdä, sitä minäkään en osaa sanoa. Tai hetkinen, jos oletetaan, että yllä kuvailemani ilmiöt ovat sitä perusfantasiaa, niin varmaankin tulisi jo larppia tehdessä poiketa perinteisistä juonikuvioista ja asetelmista, jos larpin aiheeksi siis halutaan fantasia.

Mihin ihmiset sitten osaavat jo valmiiksi suhtautua realistisesti?

Hassu kysymys, realistisiin asioihin tietysti. Todellisuus ihmissuhdekuvioineen ja arkielämän asioineen edustavat skaalan toista ääripäätä. Toki jotkut larppaavat nimenomaan saadakseen vaihtelua arkielämään... Niin, mitäs sitten?